Ihmeiden äärellä

Olemme jo viikon ajan saaneet ihastella tätä uskomattoman kaunista maata. Vaikka olemme todella kaukana kotoa, luonnosta löytyy tuttuja asioita kuten koivuja ja vaahteroita. Samaan aikaan kuitenkin monia trooppisissa olosuhteissa viihtyviä kasveja. Eläinkunta on myös värikäs ja monipuolinen. Upeita lintuja saamme katsella iltaisin auringon laskettua takapihallamme. Ilmat ovat suosineet meidän vierailuja ja aurinko on paistanut koko viikon. Tähän aikaan kesästä sateet ja viileät, +20 paikkeilla olevat päivät, ovat mahdollisia.

Olemme käyneet vaeltamassa vuorilla, kukkuloilla ja vesiputouksilla. Tänään olimme Akaroan lahdella veneretkellä. Olemme viikon ajan yrittäneet selvittää parasta mahdollista paikkaa nähdä pingviinejä luonnossa. Valitsimme risteilyn, sillä Akaroaan on täältä vain 1,5 tunnin ajomatka ja lahti tarjoaa muutakin nähtävää. Risteily kokonaisuudessaan oli huikea, vaikka pingviinien osuus jäi melko pieneksi. Pingviinit olivat kalastamassa merellä ja näimme pari parvea melko kaukaa. Tämä tosin oli odotettua. Parasta antia olivat veneen ympärillä pyörineet delfiinit, rannalla köllötelleet hylkeet sekä useat eri linnut. Myös maisema mereltä käsin katsottuna oli erilainen. Turkoosi meri ei myöskään, ainakaan vielä, kyllästytä katsojaa.

Lapset ovat jaksaneet kinastella automatkoilla loputtomasti. Olemme yrittäneet pohtia kuka kolmesta olisi paras istumaan takapenkin keskipaikalla, mutta jokaisella vaihtoehdolla riitakumppani löytyy läheltä. Rob kertoi meille Australiassa, että lapsen aivot eivät ole kehittyneet katsomaan maisemia. Vasta määränpäässä odottavalla kokemuksella on merkitystä. Tämä lienee täysin totta ainakin meidän perheessä. Emme ole kilometreissä mitattuna ajaneet paljon, mutta tiet ovat mutkaisia ja kapeita. Ajoaika suuntaan tai toiseen venyy helposti tuntiin tai kahteen. Tänään emme päässeet pihatieltä pois, kun Veikka jo kysyi koska olemme perillä?

Lennämme torstaina Wellingtoniin Pohjoissaarelle ja ajamme aina Aucklandin pohjoispuolelle asti. Matkalla yövymme kolme yötä. Perjantaina 17.3. lennämme Aucklandista Sydneyyn ja matkaamme junalla varsinaiseen päämääräämme, Port Macquarieen.

Ottakaa lämmöllä siellä Suomessa vastaan meille tulevat vieraat 😊

Blogimme hiljenee sinne asti, sillä seuraavissa majapaikoissamme ei ole nettiyhteyttä.

Washpen falls -putouksen vesi oli jäätävän kylmää.

Lake Coleridge oli kirkasvetinen vuoristojärvi, jossa rohkenimme koko porukalla käydä uimassakin.

Eräs vuoden 2011 järistyksessä tuhoutuneista lähiöistä Christchurcissa. Alue ollut ennen taloja täynnä, nyt kaikki purettu pois ja tiet suljettu. Uudisrakentaminen on liian kallista huonon maaperän vuoksi. Tälle maalle normaalin omakotitalon perustukset tulee ulottaa n. 8m syvälle ja kustannukset niille helposti noin 120 000e.

Matkalla kohti Arthur´s Pass:n solaa.

Matkalla kävimme hämmästelemässä Castle Hill:n kivimuodostumia.

Veikka löysi perhosen :)

Lunta näkyvissä! Tällä seudulla voidaan talviaikaan laksetellakin n. 2kk ajan vuoristossa. Kesällä ei kaikilta huipuilta lumi sula kuitenkaan kokonaan pois.

Tien varret ovat täynnä lampaita ja lehmiä. Siksi onkin hämmästyttävää, että maitolitra täällä maksaa noin 1,5e.

Isompi näkemämme putous oli nimeltään komeasti Devil's Punchbowl. 

Ihmiset haluavat usein kysellä meiltä, mistä olemme kotoisin jne. Tällä reissulla juttelemaan tuli vanhempi mies. Kun hän kuuli meidän olevan Suomesta, halusi hän kovasti tietää jonkin paikan nimen. Hetken juteltuamme ymmärsimme hänen tarkoittavan Neuvostoliitolle aikanaan vuokrattuja Porkkalan saaria. Kirjoitimme hänelle nimen talteen ja hän lähti jatkamaan omaa vaellustaan silminnähden tyytyväisenä.

Matkalla Akaroaan.

Mersu lainassa.

Maailman pienimmät delfiinit kävivät ihmettelemässä meitä.

Tässä pitäisi näkyä elefantin pää.

Näimme kuin näimmekin pingviinejä! Nämä pienikokoiset veijarit näyttäytyivät tosin vain suhteellisen kaukana kesken kalastuksensa.

Hylkeiden touhujakin oli mukava seurata.