Kaksi aasialaistytttöä halusi itsestään yhteiskuvan meidän lastemme kanssa. Vastineeksi he ottivat meistä perhekuvan. |
Nenäapina |
Gepardi |
Sarvikuono |
Apinat hyppelivät paikoin yleisön joukossakin.. |
Pingviinit olivat lasten suosikkeja! |
Lepakoita kosketusetäisyydellä. Ja isoja sellaisia! |
Viimeisen päivämme Singaporessa vietimme altailla. Lentomme Perthiin lähti illalla ja Jetstar Asia -lentoyhtiö osoittautui loistavaksi valinnaksi. Koneessa oli hienosti jalkatilaa ja lentomme lähti ja laskeutui ajallaan. Singaporen lentokenttä ei myöskään tuottanut pettymystä, vaan aivan kuten kaupunkikin, oli lentokenttäkin uskomattoman siisti ja hyvin toimiva. Lennon aikana saimme Jussin kanssa opintoja eteenpäin ja oma artikkelianalyysi valmistui ajallaan.
Perthin kentällä meitä oli vastassa Maureen ja Rob. Yksi iso haave elämässä täyttyi, kun vihdoin astuimme tähän maahan koko perheen voimin.
Sää Perthissä oli iso yllätys. Meidän lisäksemme koko paikallinen väestö on ihmeissään kesän keskelle saapuneista sateista. Sateet ovat kuitenkin mahdollistaneet meille rauhallisen asettumisen taloon ja kuulumisten vaihtamisen. Kävimme myös parin tunnin kaupunkiajelulla katselemassa maisemia. Aikaa meillä on onneksi odotella sateen asettumista ja auringon näyttäytymistä taivaalle,
![]() |
Alice, emäntämme Singaporessa halusi kovasti yhteiskuvaan lasten kanssa. Hän oli hämmentynyt siitä, miten hienosti lapsemme käyttäytyivät koko viikon. Vanhemmat olivat myös :) |
Lennolla Singaporesta Perthiin. Kuvassa näky on seesteinen, mutta turbulenssia oli lennolla paljon. |
Lastenhuone Webstereillä. |
Huone missä vietin aikaani myös vaihto-oppilaana. |
Perheen ystävällisyys ja vieraanvaraisuus on uskomatonta. |
Webstereiden allasalue. |
Ihana seurata teidän matkaa! Terkut lapsille ja tsempit koko perheelle ❤️��
VastaaPoistaKarina